Napapiirin Residuum huomioi vastuullisuuteen liittyviä asioita hankinnoissaan ja omassa toiminnassaan. Myös yhtiön järjestämissä jätteiden kuljetuksissa on huomioitu vastuullisuus.

Vesivoima valintana kestävälle sähköntuotannolle 

Vuodelle 2025 sähkön tuotantomuodoksi valittiin pohjoismainen vesivoima sen ympäristöystävällisyyden vuoksi. Vesivoima on puhdas, uusiutuva energiamuoto eikä sen tuotannosta aiheudu päästöjä. Vesivoima tuottaa sähköä ilman suoria kasvihuonekaasupäästöjä, mikä auttaa torjumaan ilmastonmuutosta. Vesivoimasta ei myöskään aiheudu kiinteitä jätteitä eikä päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään. Napapiirin Residuumilla on alkuperätakuutodistus, jossa kerrotaan yhtiön hankkiman sähkön olevan 100 % uusiutuvaa energiaa. 

Yhtiö kilpailutti Kierrätyspuisto Residuumin siirtokuljetusurakan vuonna 2025. Urakassa kuljetetaan mm. seka- ja biojätekuormia jatkokäsittelyyn Ouluun. Uudeksi yhteistyökumppaniksi valittiin Isape Oy. Kilpailutuksessa vaadittiin kuljetusyritykseltä vähintään EURO 6 ja Step D vaatimusten mukaisilla moottoreilla varustettuja kulkuneuvoja sekä uusiutuvan polttoaineen käyttöä. Isapen kaluston käyttövoimana on HVO-diesel, joka on käytössä myös Napapiirin Residuumin bio- ja pakkausjäteurakoissa sekä astiapesu-urakassa. Uusiutuva diesel vähentää valmistajan mukaan liikenteen CO2-päästöjä keskimäärin jopa 90 % verrattuna fossiilisen dieselin käyttöön. 

Rovaniemen kaupungin puistojen jäteastioiden tyhjentämistä jatkettiin täyssähköisellä pakettiautolla yhteistyökumppanimme AR-kiinteistöhuollon toimesta. Lisäksi Napapiirin Residuum toteuttaa ekopistekierrokset ja jäteastioiden jakelun omalla kalustollaan. Käytössä on kolme pakettiautoa, joiden käyttövoimina ovat sähkö, biokaasu ja uusiutuva diesel.